Mihin pelien koukuttavuus perustuu? Miksi pelejä tekee mieli pelata yhä uudelleen ja uudelleen? Mikä saa pelaajan palaaman pelin pariin, vaikka olisi kokenut epäonnistumisen tunteen pelatessa?

Itse en pelaa paljoa, mutta oikeastaan tällä hetkellä kuitenkin eniten koko elämässäni. Pelaamiseni rajoittuu lähinnä facebookin kautta pelattaviin peleihin, kuten Candy Crush Saga, Farm Heroes Saga ja Bubble Witch Saga, joista viimeiseen olen kyllästynyt jo. Pelaamani pelit ovat yksinpelejä ja yhteinen tekijä on tasolta tasolle eteneminen. Tällaisissa peleissä koukuttavuus perustuu pelaajan palkitsemiseen; kun pelissä onnistuu läpäisemään tason, tekee pelaajan mieli pelata lisää ja onnistua uudelleen.

Lukemissani lähteissä nostettiin paljon esille juuri tämä seikka: pelaajan palkitseminen. Mainitsin kyllästyneeni yhteen facebookin Saga-peleistä ja jätin sen kesken. Siinä kävi niin, että pelaamani taso oli liian vaikea, enkä päässyt sitä läpi vaikka kuinka yritin. Lopulta en jaksanut enää edes yrittää, vaan jätin leikin kesken. Kyllästymisen vaara on myös pelaamisen toisessa ääripäässä. Mikäli pelivastukset voittaa tai tasot läpäisee jatkuvasti liian helposti, voi sekin alkaa typmiä ja turhauttaa pelaajaa. Jos peli on pitkän aikaa aivan liian helppo, pelaajaa ja hänen kykyjään ikäänkuin aliarvioidaan. Pelaamissani Saga-peleissä suurin osa pelitasoista on haasteellisia ja aikaavieviä, mutta joukkoon mahtuu myös helposti läpäistäviä kenttiä. 

Tom Chatfield puhui esityksessään '7 ways games reward the brain', kuinka hyvän pelin avainasia on saada pelaaja sitoutumaan peliin. Presentaatiossaan hän mainitsi sitoutumiseen liittyvän sekä haluamista että pelistä välittämistä. Pelaajalla täytyy olla myös kunnianhimoa jatkaa pelaamista, vaikka kohtaisi epäonnistumisen tai useamman peräkkäin. Jatkumo pelaamiseen on siis monen seikan yhtälö.

1514645-normal.jpg

Kuva: http://www.keepcalmandposters.com/

Lähteet:

http://www.pingstate.nu/omnilayer/yksi/media/552/pelisuunnittelu1.html

http://www.ted.com/talks/tom_chatfield_7_ways_games_reward_the_brain